Taz in Escape from Mars

Peli #40: Taz in Escape from Mars

Kehittäjä: Al Baker & Associates

Julkaisuvuosi: 1994

Peli on julkaistu lisäksi ainakin Sega Master Systemille ja Mega Drivelle vähän erilainen versio. Master Systemin versio julkaistiin vain unelmien ihmemaa Brasiliassa.

Game Gearin toinen, se vähemmän legendaarinen Looney Tunes -lisenssiin pohjautuva Taz -videopeli.

Ekan pelin juonena oli, että Taz haluaa tehdä maailman isoimman munakkaan ja sitä varten pitää lähteä etsimään merilinnun munaa. Tässä Marvin Marsilainen on jonkun takia vanginnut Tazin eläintarhaan. Tazin on karattava. Sillee se.

Audiovisuaalisesti tämä on todella paljon miellyttävämpi kokemus kuin Taz-Mania. Grafiikat on varsin mukiinmenevät ja äänet eivät tunnu kuin puukolta korvissa.

Peli on tasoloikinta ihan samalla tavoin kuin Taz-Maniakin. Taz hyppää kakkosesta ja pyörii tornadona ykkösestä. Jos Taz kävelee ruokien päälle, syö Taz ne. Jos Taz pyörii tornadona päin ruokia, ruoat ja muutkin powerupit häviävät. Syötäviä powerupeja on kuuma chilikastile, joka saa Tazin sylkemään tulipalloja ykkösestä. Toinen powerup on kanuunankuulaläjä, jonka syömällä Taz sylkee ykkösestä kanuunankuulia. Lisäksi propellihatun syömällä Taz lentää hitaasti suoraan ylöspäin ykkösestä ja purkkapakkauksen syömällä Taz lentää hitaasti ylöspäin ykkösestä. Nämä kaikki powerupit ovat ihan perseen paskaa ja turhaa ja täyttä roskaa muutamaa kohtaa lukuun ottamatta. Muutamissa kohdissa peliä on pakko tai ainakin hyödyllistä käyttää propellihattua ja purkkapalloa. Nämä vaan sitten tosiaan toimivat niin, että kun nämäkin on Tazin hallussa, niin jos Tazin jalat ovat maassa silloin, kun pelaaja painaa ykköstä, niin tornadoksi muuttumisen sijaan Taz alkaakin hitaasti lentää. Vihollisten hoiteluun ei koko pelin aikana ole mitään hyötyä yhtään mistään muusta hyökkäyksestä kuin tornadoksi muuttumisesta, eli pääasiassa kaikki nuo powerupit kannattaa vaan heittää hiuksista vittuhun pyörimällä niitä päin tornadona.

En ihan tunne Looney Tunesin ja Marvin Marsilaisen lorea, mutta jonkun kumman takia melkein joka kentässä voidaan surmata myös Repe Sorsa, joka ilmeisesti on marsilaisten kätyri. Tässä hänen sielunsa lentää taivaaseen Tazin silvottua hänet kuoliaaksi.

Ensimmäisen maailman bossi on Marvin Marsilaisen koira. Aluksi tulin tähän ruutuun ja ihmettelin, kun koira ei tunnu ottavan opikseen tornadoista, ajattelin ettei sitä voi tappaa ja yritin epätoivoisesti etsiä ulospääsyä tästä umpikujasta. Vasta youtubevideo paljasti minulle, että tämä on itseasiassa bossi, joka ottaa vahinkoa vain ollessaan istuallaan. Tätä vähän samanlaista paskaa oli toisen maailman bossissa. Zeusta larppaava lentävässä tuolissa leijuva Elmeri-sika kyllä oli selkeämmin bossi, mutta siinä oli todella hämmentävää tajuta, että milloin se ottaa damagea vai ottaako. Aavikkomaailmassa bossina oli Speedy Gonzalez ja Viiksi-Vallu, jotka tulivat vastaan uudelleen ja uudelleen tasossa, joka vaikutti normaalilta kentältä. Sitäkään en tajunnut bossiksi ollenkaan ennen kuin kenttä vain loppui, kun olin saanut molemmat surmattua riittävän monesti. Kaksi muuta bossia olikin naurettavan helppoja hölmöläisiä. Hyvää designia.

Taz-Mania oli lyhyt, suoraviivainen ja kamalan hidasteleva kokemus, joka puukotti vielä lisäksi tärykalvot puhki. Taz in Escape from Mars on sen sijaan sokkeloinen ja kamalan hidasteleva kokemus, joka ei sentään raiskaa korvia ihan samalla tavalla. Kentät ovat ärsyttäviä sokkeloita, viholliset välillä täysin väistämättömissä ja powerupit on välillä sellaisia, että jos kesken hypyn niihin osuu, niin hyppy pysähtyy, Taz syö ilmassa ja putoaa suoraan alas kuolemaansa. Bossejakin pelissä on aina kolmen kentän välein, mutta bossit on kanssa melkoista kuraa. Eka ja toiseksi viimeinen bossi olivat vielä sellaisia, että mä en edes tajunnut niiden olevan bosseja ennen kuin luin netistä, että mitä helvettiä tapahtuu. Siis aivan todella mahtavaa.

Pelin toinen maailma on vaikein opeteltava. Alhaalla on tyhjää ja joka välissä on jotain ärsyttäviä vihollisiakin haittaamassa hyppelyä.

Viimeisessä maailmassa, jossa ollaan Marvin Marsilaisen palatsissa, on toisessa kentässä sellainen todella viheliäinen kohta, jossa pelaaja jää auttamattomasti jumiin kuilun pohjalle ilman poispääsyä, jos pelaaja tuhlaa yhdenkin propellihattuasian hukkaan. Noita propellilentoja on aina kolme per hattu. Kyllähän oli ärsyttävä kohta. Toinen maailma oli taivasmaailma, jossa piti hyppiä pienten ja isojen palikoiden päällä ilmassa. Välillä kultaiset patsaat heittelee Tazia salamoilla ja välillä lentävät ankat ampuu nuolilla. JA SITTEN JOKA HELVETIN KENTÄSSÄ AINA VÄLILLÄ VAAN PUTOAA RUUDUN YLÄREUNASTA JOKU VITUN KIVI TAI ALASIN PÄÄHÄN. Kuulostaako hauskalta? Ai eikö? No ei sen varmaan ole tarkoituskaan olla hauskaa, koska kaikki pelitalot vihaavat Tazia. Ja niin vihaan minäkin.

Lopussa Taz pääsee lentävän lautasen kyydissä Tasmanian saarelle, nousee aluksesta, suuttuu ja pyörii pois ruudusta. The end. Kiitos Al Baker & Associates. Osasitte tehdä todella hienon pelin.

Tämä ei ollut lopulta kovin vaikea peli, mutta kyllä tämän pelaaminen melkoiselta pakkopullalta tuntui, koska ei tässä vaan ole mitään mieltä. Jotain tähtiäkin tässä voi kerätä, mutta en minä tiedä mitä niillä tekee. Lisäelämiä niistä ei varmaankaan saa, eikä peli tallenna mitään pistetilastojakaan vissiin minnekään. En tiiä. Tämä ei ole ehkä ihan niin kamala ja rikkinäinen peli kuin Taz-Mania, mutta tämä on myös samalla paljon hajuttomampi ja mauttomampi ja kuitenkin aika rikkinäisen oloinen peli. Melkein mä mielummin sitä Taz-Maniaakin tässä vaiheessa pelaan, josta nyt ehkä merkkinä on myös se, että olen tämän kirjoitushetkellä kyseisen pelin speedrun -tilastojen ykkönen. Taz in the Escape from Mars saa Taz-Manian tavoin haukut ja arvosanaksi 0,5/5.