Mortal Kombat

Peli #39: Mortal Kombat

Kehittäjä: Probe Software

Julkaisuvuosi: 1993

Peli on julkaistu lisäksi vaikka mille alustoille.

Tämä peli ja pelisarja tuskin pahemmin esittelyjä kaipaisi. Olen kuitenkin aiemmin esitellyt muun muassa jalkapallon (jaloin) pelinä, joten mennään nyt sitten. Kyseessä on siis Midwayn 1992 arcadepelinä julkaistun tappelupelin kotiportaus. Peli luotiin kilpailemaan Capcomin huippusuosittua Street Fighter 2:sta vastaan. Julkaisun aikaan Mortal Kombat oli vallankumouksellinen peli, koska hahmot olivat digitoituja näyttelijöitä ja toiminta oli äärettömään raakaa. Pian peli julkaistiin myös kotikonsoleille, joilla oletuksena näytettävissä olevan veren määrä vaihtelee. Game Gearin versiossa oletuksena ei ole lainkaan verta, mutta jos painaa 2, 1, 2, alas, ylös pelin alussa vähän turhan pitkään näytöllä viipyleivän koodista vihjailevan ruudun aikana, saa veret lentämään tässä Game Gearin versiossakin. Ainakin vähän. Ei tässä kovin paljon veri roisku.

Pelattavat hahmot. Olen aina pitänyt siitä, miten Sub-Zero tai Scorpion loren mukaan pukeutuu kuin toinen, mutta eri väreihin ihan vittuilun vuoksi. Todella kätevä selitys sille, ettei ole jaksettu tehdä erilaisia hahmodesigneja.

Mortal Kombat on itselleni hieman etäiseksi jäänyt pelisarja. Olen tämän ensimmäisen pelin Mega Drive -versiota aina silloin tällöin pelaillut ja todennut sen olevan varsin kankean oloista menoa, jonka ainoa ansio on raaka väkivalta. Itse olen siis enemmän siinä leirissä, jonka mielestä Street Fighter II vie Mortal Kombatia kuin litran mittaa. Noh, mitä sitten käy, kun näistä lähtökohdista päätyy pakonomaisesti pelaamaan pelin kasibittiselle käsikonsolille tehtyä portausta, joka muistuttaa ruudunpäivitykseltään enemmän diaesitystä kummitätisi Kanarian-matkasta kuin korkeaoktaanista taistelupeliä? Noh... Kohtapa se selviää.

Sonya on piessyt Liu Kangin.

Koodin laittamisen tai laittamattomuuden jälkeen peli menee suoraan hahmonvalintaan. Valittavana on kuusi hahmoa, joista jokaisella on oma syynsä osallistua Mortal Kombat -turnaukseen. Ai niin se juoni? Tässä on Mortal Kombat -turnaus, jota on viimeiset 500 vuotta dominoinut nelikätinen puoli-ihmislohikäärmeasia Goro ja turnauksen isännöinti on valunut ukolle nimeltä Shang Tsung, joka on korruptoinut turnauksen. Näuin on marjat. Ei muuta kuin nyrkit viuhumaan. Hahmon valinnan jälkeen aletaan tapella yksittäisiä vastustajia vastaan. Ensin kaksi erää piessyt on voittaja. Kun on kaikki muut hahmot piesty, täytyy pelaajan kohdata itsensä mirror matchissa. Tässä siis tapellaan omalla ukolla omaa ukkoa vastaan ja se tietokoneen ukko on yleensä vain ihan vähän erivärinen kuin pelaajan oma ukko ja jossain vaiheessa pelaaja menee sekaisin, että kumpiko on edes oma ukko. Sen jälkeen vedetään kolme sadistista enduromatsia, joissa pitää jokaisessa hakata kaksi vastustajaa yhdellä energiamittarilla. Näiden jälkeen taistellaan tuota Goroa vastaan ja lopuksi haastetaan itse korruptoiva vanha mies.

Mirror Matchissä on välillä todella vaikea pysyä kärryillä, kumpaa hahmoa itse ohjaa.

Peli on sinänsä ihan kivan näköinen. Ei tässä ukot ja taustat toki lähellekään samalta näytä kuin vaikkapa Mega Drivella, mutta ihan hienoa ja yksityiskohtaista grafiikkaa kuitenkin kasibittiselle käsikonsolille. En muista miten muissa versioissa, mutta tässä harmillisesti erilaisia areenoita on vain kaksi: on peljättävä tyrmä ja sellainen silta. Se siitä. Musiikki on aina sama suhteellisen kamala pimputus. Peli siis olisi hieno, jos peli olisi pelkkä stillkuva. Valtiettavasti pelissä kuvan on kuitenkin myös liikuttava. Aiemmin kun pelasin Game Gearin Fatal Fury Specialin, ihailin sen pelin sulavaa ruudunpäivitystä laitteen rajoitukset huomioon ottaen. Mortal Kombatista ei voi todellakaan sanoa samaa. Meininki on melkoista tervassa rämpimistä ja tämä osaltaan jopa hankaloittaa pelaamista. Tuntuu, että välillä omaa hahmoa on vaikea saada esimerkiksi lopettamaan nopea nyrkeillä hakkaaminen ja menemään kyykkyyn voidakseen pyyhkäistä vastustajalta jalat alta.

Kolme enduromatsia peräkkäin ennen loppuvastuksia tuntuu liialliselta, kunnes löytyy koko pelin rikkova juustostrategia.

Itse pelaamisesta sen verran, että joka ukollahan on omat erikoisliikkeensä ja kirsikkana kakun päällä matsin lopppuun tehtävät näyttävät fatality -liikkeet. Ohjekirjassa näiden liikkeiden näppäinyhdistelmiä ei kerrota, koska sehän on hauskaa joka hahmolla yrittää itse kaikkia näppäinyhdistelmiä ja toivoa, että jotain tapahtuu ja sitten voi näppäinyhdistelmän laittaa itselleen muistiin. Tämä aspekti on erityisen turhauttava siksi, että vaikka katsoin netistä liikkeet, niin pakko se on vain sanoa, että suurin osa hahmojen liikkeistä ei vaan tunnu tapahtuvan ja se onkin todella outoa. Esimerkiksi Sub-Zeron fatality tehdään painamalla eteen, alas, eteen ja lyöntiä. Tämä onnistuu melkein joka kerta. Sen sijaan saman hahmon jääpallohyökkäys, joka on alas, eteen ja lyönti, tuntuu onnistuvan vain ehkä joka 10. yrityksellä. Miettii, että pitäisi vielä itse yrittää järkeillä, että mistä näppäinyhdistelmistä tapahtuu mitään, kun liikkeiden tekeminen on varmaan esimerkiksi lagisesta ruudunpäivityksestä johtuen todella vaikeaa, niin yritä siinä nyt sitten itse järkeillä liikkeitä. Yksi asia, josta en tässä pelissä myöskään pidä on se, että suojaus ei ole ristiohjaimesta taaksepäin, vain erillinen nappi. Game Gearilla tämä nappi on luonnollisesti start, jota onkin todella helppoa ja mukavaa painaa kesken toiminnan.

Fatalityt ovat raakoja ja julmia. Tärähtäneessä kuvassa Sub-Zero on repinyt vastustajansa pään selkärankoineen irti ruumiista.

Tämä peli on mielestäni perkeleellisen vaikea. Mediumilla en päässyt enduroeriä läpi. Olisinko kolmoseen päässyt annetuilla contiuneilla parhaimmillaan. Easyllä pääsin Goroon, mutta se se vasta perkeleen vaikea vastus olikin. Tässä tuntuu aika monesti, että vastustajat reagoi täysin reaaliajassa pelaajan napin painalluksiin, eli melkein kuin vastustajat lukisivat aina välillä kaikki ajatuksesi. Lopulta menin pelin kuitenkin hardilla läpi, koska ymmärsin pelissä olevan kunnollinen neljän juuston strategia. Jos pelaa Sub-Zerolla (tai oletettavasti myös Scorpionilla), niin voi oikeastaan melkein minkä tahansa vastustajan kohdalla vain peruuttaa takaseinään tekemättä mitään, jolloin vastustaja kävelee perässä. Kun vastus lähestyy, hypätään taaksepäin seinää vasten ja tehdään hyppypotku. Kun vastus on maissa, ollaan itse kyykyssä ja suojataan saaden vastustaja taas kävelemään kohti ja toistetaan hyppypotku. Tällä tyylillä lopulta vaikeustasollakaan ei ole mitään väliä, vaan pelasin pelin ensin easyllä läpi, kun hoksasin tämän strategian, jonka jälkeen peittosin turnauksen Sub-Zerolla vielä hardilla häviämättä yhtään ottelua. Noh, melkein huijaukseltahan tämä tuntuu, mutta niin tuntui kyllä etenkin kaikki, mitä Goro tekee.

Shang Tsung on rajun näköinen.

Loppu se on tälläkin ohjelmistolla.

Mä en tosiaan kauheasti välitä Mega Driven Mortal Kombatistakaan, ja tästä Game Gearin portauksesta on pakko sanoa, että oli suoraan sanottuna melkoisen paskaa. Sinänsä on ihan hyvää meininkiä ja tuntuu, että tämä on vähän sellaista nopeaa kivi-paperi-sakset -peliä, jossa ymmärtää jopa mitä pitäisi tehdä. Tässä vaan on tosiaan sitten isona ongelmana se, että peli toimii niin lagisesti, ettei aina oikein tunne olevansa kunnolla oman hahmonsa ohjaksissakaan. Tähän yhdistettynä vielä se, miten vastustajat tunuu aina välillä alkavan vaan lukea kaikki pelaajan ajatukset, niin aika turhauttava kokemus. En voi suositella Mortal Kombatin Game Gear -portausta kuin korkeintaan jonain kuriositeettina kokeiltavaksi. 

2/5