Paperboy
Peli #35: Paperboy
Julkaisuvuosi: 1992
Peli on julkaistu Game Gearin lisäksi vaikka mille alustoille.
Tiertexin tekemä portaus alunperin vuodelta 1985 peräisin olevasta arcadepelistä.
Pelissä ollaan periamerikkalailla esikaupunkialueella tekemässä periamerikkalaisen pikkupojan periamerikkalaista lehdenjakotyötä. Pelissä on tarkoituksena siis selvitä viikko yläviistosta kuvatulla lehdenjakoreitillä. Lehden tilaajat asuvat vaaleissa taloissa ja heidän postilaatiikkoon tai ovelle pitäisi saada lehti heitettyä. Jos lehti ei osu laatiikkoon tai kuistille, tai jos lehden sattuu vahingossa heittämään ennen noihin osumista lasin läpi sisälle tilaajan taloon, päättävät asukkaat yhden yön aikana maalata aiemmin vaalean talonsa mustaksi sanomalehtitilauksen perumisen merkiksi. Jos elämät loppuvat tai kaikki lehden tilaajat peruvat tilauksensa, on lehden etusivun juttuna iso uutinen lehdenjakajan lopputilin ottamisesta.
Tämähän on klassikkopeli, joka on varmaan jollain lailla tuttu melkein kaikille, jotka ovat planeetallamme eläneet 1980-luvun jälkeen. Itse en ollut aiemmin mitään versiota pelistä pelannut läpi, vaan aina meno tyssännyt aika aikaisessa vaiheessa, eikä tätä sitten ollut sen enempää jaksanut kokeilla. Muistelin NES-version olevan todella vaikea, joten vähän pelonsekaisin tuntein lähdin tätä pelaamaan. Tämä osoittautui kuitenkin aika nopeaksi hommaksi, kun vaan alkoi perehtyä. NES-versioon nähden tämä on ehkä myös vähän helpompi versio. Ruutu kun on pieni, niin siihen ei kauheasti tavaraa mahdu. Tässä on NES-versiosta poiketen valittavana kolme eri vaikeustasoa. Kovin suuren suuria eroja en vaikeustasojen välillä nähnyt, kun ne kaikki läpi pelasin. Vaikein vaikeustaso meni läpi ensimmäisellä yrittämällä. Muistelisin, että NESin portauksessa erilaisia vihollisia oli paljon enemmän, ja etenkin perään lähteviä vihollisia olisi ollut paljon enemmän kuin tässä Game Gearin versiossa.
 |
| Päivän alussa näytetään kartta tilaajista. |
Eniten aikaa meni ihan sen helpoimman vaikeustason läpäisyssä. Käytännössähän tässä tarvitsi vain olla suurimmaksi osaksi yhdessä tietyssä kohdassa ruutua, niin naapuruston aktiiviset yksipyöräilijät menee sivuilta ohi ja sitten pitää painaa mieleen, että minkä talojen kohdalla pitää jotenkin dramaattisemmin väistää. Reitti ja esteet oli pääasiassa samat joka päivä ja joka vaikeustasolla, ainoastaan jotain vihollisia ilmestyi lisää viikon edetessä ja vaikeustason kasvaessa. Joidenkin talojen kuisteille tuntui olevan aivan mahdotonta osua, mutta tuohan ei ole sinänsä mikään ongelma. He sitten vain maalaavat talonsa mustaksi tilauksen perumisen merkiksi, eikä heidän talostaan tarvitse sitten enää seuraavana päivänä välittää. Kun on hukannut riittävän monta tilausta ja jaettavien talojen määrä on riittävän matala, alkaa pelaaja jo vähän väkisin saavuttaa täydellisiä päiviä, jolloin kaikki tilaajat ovat saaneet lehtensä. Tästä pelaaja palkitaan päivän päätteeksi yhdellä uudella tilaajalla. Eli kunhan vain pitää huolta, ettei kuole liikaa ja ottaa riittävän rauhallisesti, niin aika helpolla menee viikko läpi ainakin tässä pelin versiossa. Heitettäviä sanomalehtiä on toki rajallinen määrä, mutta niitä saa lisää ajamalla jalkakäytävällä olevien lehtipinojen päältä tai menemällä esimerkiksi kentän lopussa olevan harjoitusradan hyppyreistä. Lehdistä ei siis oikeastaan ole koskaan pulaa. En kyllä ehkä ihan ymmärrä sitä, että jos joku on pitkin katua jo tiputellut jakovalmiiksi taiteltuja sanomalehtinippuja poimittavaksi, niin eikö ne olisi ollut ihan sama vaan jo suoraan jakaa asiakkaille... Noh... Tämä on videopeli.
 |
| Vihollisia on laidasta laitaan aina karanneista ruohonleikkureista, breikkaajiin ja jopa vaikeimmalla vaikeustasolla ilmaantuvaan täysin flegmaattiseen ja mitäänsanomattomaan viikatemieheen. |
Graafisesti tämä on ihan miellyttävää katsottavaa, mutta äänipuoli ei kauheasti miellytä. NES-versiossahan pelin musiikki on varsin miellyttävä, mutta tässä se jotenkin raastaa korvia ikävästi. Musiikki on myös päivästä toiseen aina sama ja ainoastaan päivän lopussa olevalla harjoitusradalla on eri musiikki. Musiikin saa onneksi pois. Sitten jää jäljelle enää pelkät ääniefektit. Game Gearin Paperboyssa on kyllä silläkin saralla säästetty. Lehden heittämisestä ei kuulu mitään ääntä. Autoista ei kuulu ääniä. Oikeastaan ainoat äänet, mitä kuuluu on pelaajan jarruttamisesta kuuluva ääni, ikkunan hajoaminen, kuolemaan johtava rysähdys ja sitten piippaukset siitä, kun saa pisteitä. Ei siis mikään audiospektaakkeli ole todellakaan kyseessä.
 |
| En kyllä tiedä miksi kukaan haluaisi tilata sanomalehteä, jonka isoimmat etuvisun jutut koskevat aina sanomalehteä itseään. Juttujen sisältö ei muutenkaan oikein vakuuta. |
 |
| Oletuksena pistetilastoissa ei ole mitään, eikä peli tietenkään sinne laitettujakaan tietoja tallenna. Peli ei siis tarjoa kauheasti mitään maaliviivoja, joita kohti pyrkiä. |
Game Gearin Paperboy on ihan kiva portaus vanhasta arcadepelistä. Sinänsä tämä ei kovin paljoa tarjoa, mutta ei tämän ehkä tarvitsekaan tarjota. Ehkä olisin toivonut vähän enemmän eroavaisuuksia eri vaikeustasojen välillä, ne kun oli esitetty valikossa ikään kuin eri katuinakin. Tämä yhdistettynä vielä siihen, ettei pelissä ole paristomuistia omien ennätysten tallentamiseen, eikä pistelistoilla ole oletuksena mitään ennätyksiä, joita yrittää rikkoa niin aika vähän tämä lopulta tarjoaa. Olin kuitenkin siinä mielessä positiivisesti yllättynyt, kun ennakkoluuloni olivat, että nyt olisi vaikea ja hermojaraastava peli. Ehkä tämän Game Gearin Paperboyn suurin ansio nyt oli kuitenkin se, että tekee mieli kokeilla jossain vaiheessa sitä NESin Paperboyta.
3/5
Kommentit
Lähetä kommentti