Woody Pop

Peli #30: Woody Pop

Kehittäjä: Sega

Julkaisuvuosi: 1991

Peli on julkaistu Japanissa myös Master Systemille. Tämä oli viimeinen peli, joka julkaistiin Japanissa Sega Cardilla Master Systemin ollessa vielä nimeltään Sega Mark III. Pelin mukana tuli erityinen ohjain. Mutta ei siitä sen enempää, kun Game Gearia tänne on synnytty pelaamaan.

Peli ei kerro itse tarinastaan mitään ja ohjekirjaa on vaikea löytää. Takakannen teksti kertoo, että The Mad Machine on sulkenut ovet Enchanted Mansion -lelutehtaassa suurilla barrikaadeilla. Hullu Kone ei kuitenkaan osannut odottaa vastarintaa odottamattomalta taholta, nimittäin puiselta lelulta nimeltä Woody Pop! Alright! Näytetään Mad Machinelle närhen munat tuona kansikuvan rajun näköisenä puu-ukkona!

Peli on Breakout/Arkanoid -klooni. Woody Pop ei oikeasti ole tuollainen rajun näköinen vakava puu-ukko. Oikeastaan Woody Popin sanominen puiseksi leluksikin on mielestäni vähän liioittelua. Woody Pop on nimittäin hymyilevä halko, joka kuikuilee jatkuvasti sivuilleen. Japanilaisessa versiossa tarina on ilmeisesti vähän eri. Siinä Woody on joku puuhenki, jonka täytyy pelastaa Gumballit, jotka ovat jääneet tuon Mad Machinen vangiksi. Sinänsä kuulostaa vähän järkevämmältä ottaen pelin lopun mieleen. Siis siinä määrin, missä nyt on mitenkään järkeä miettiä jonkun tällaisen pallo- ja melapelin juonta...

Välillä kentissä on laattoja, joista ilmaantuu tällaisia vihollisia häiritsemään. Vihollisia on kolme robottia ja kolme sotilasta. Niillä ei ole muuta eroa kuin ulkonäkö.

Muutaman kentän välein saa valita mihin suuntaan lähtee seuraavaksi.

Pelissä siis ohjataan puupökkelöä ruudun alareunassa sivusuunnassa. Kakkosnappia pohjassa pitämällä lauta liikkuu hitaammin. Ykkösestä pallo vapautuu elämän alussa. Pallo lähtee tässä aluksi aina noin 11,25 asteen kulmassa oikealle. Tarkoituksena on rikkoa joka kentästä kaikki laatat. Kentän alalaidassa on kuilu, jonne pallon päästäminen vie elämän. Kuilun reunoilla huoneen nurkissa on pienet pätkät seinää, joista pallo kimpoaa muiden seinien tapaan. Pelissä on kolme eri vaikeustasoa. Pikaisen testailun perusteella näissä on erona tahti, jolla pallo nopeutuu. Itse pelasin easyllä, ja silläkin pallo nopeutuu jossain 20 sekunnissa lähes äänennopeudella kulkevaksi luodiksi. Laatat vaativat eri määriä osumia rikkoutuakseen. Muutamat laatat eivät hajoa lainkaan, vaan niistä tulee osumasta ulos vihollisia, jotka häiritsevät pallon kulkua. Joistain laatoista putoaa power-upeja, joita ovat muun muassa laatoista heti läpi menevä pallo, laajasti laattoja tuhoava tulipallo, kaksi palloa kerralla, leveämpi mela, isompi pallo, melaan osumasta kiinnittyvä pallo ja kyky puhaltaa melasta laattoja rikkovia savupatsaita. Lisäksi on pääkallo power-up, joka suurentaa alareunan kuilua ja vasara, joka taas palauttaa kuilun normaalin levuiseksi. Tässä ei onneksi ole mitään sellaista kerrasta tappavaa power-upia, jollaisia joskus näissä myös näkee.

Tämä kenttä on aivan saatanan ärsyttävä.

Graafisesti tämä peli on ihan selkeä. Ei nyt mitenkään erityisen kaunis, mutta riittävän selkeä pelaamiseen. Musiikit on vähän siinä kintaalla, että ovatko todella ärsyttäviä vai eivät. Alkutunnari on ihan hirveää tilutusta ja se yhdistettynä kirkkaan vihreänä hohtavaan silmät sulattavaan alkuruutuun on melkoinen yhdistelmä. Itse pelissä musiikit on aika minimalistisia, mutta iskeviä lyhyitä looppauksia. Kyllä tämä alkaa äänien puolesta pidemmässä pelisessiossa jo korviin ottamaan, vaikka kyseessä ei missään nimessä ole esimerkiksi mitään Taz-Manian kaltaista palosireenien ja autojen varashälyttimien kakofoniaa.

Tämä kenttä on aivan saatanan ärsyttävä. Paistinpannun kahvan vihreät laatat vaativat jotain 5-10 osumaa tuhoutuakseen ja tuonne paistinpannuun miljoonaa kulkeva kuula on lähes mahdotonta saada.

Woody Pop ei ole kamalan hyvä peli. Oikeastaan Woody Pop on aika kamala peli. Hyvää (tai huonoa, miten sen nyt ottaa) tässä oli se, että continueja on loputtomasti käytettävissä vaikeustasosta huolimatta. Jatkaa saa siis aina siitä kentästä, jossa game over tuli. Game over toki hankaloittaa joitain kenttiä mahdollisesti sillä, ettei aluksi ole kuin kolme elämää, jotka kuluvat tässä kyllä yllättävän nopeasti. Mela liikkuu oletukena vähän turhan nopeasti ja kakkonen pohjassa vähän turhan hitaasti. Kuten jo aiemmin mainitsin, kiihtyy pallon vauhti koko ajan ja saavuttaa huippunsa varsin nopeasti. Nopeimmillaan pallo on niin nopea, ettei pelaaja kyllä käytännössä ehdi mitenkään tekemään muuta kuin yrittämään saada melan alle keinolla millä hyvänsä. Tämä tilanne on erittäin huono, koska joissain kentissä pallo on saatava menemään hyvin spesifillä tavalla joidenkin tuhoutumattomien kohteiden taakse, eikä tämä enää oikein mitenkään onnistu, kun pallo kulkee kuin luoti. Joitain vaikeita kenttiä voi skipata, koska aina muutaman kentän välein saa välitä mihin suuntaan lähtee. Vaihtoehdot esitetään eri pistemäärinä. Itse valitsin aina suurimmat pisteet. En tiedä tarkoittaako tämä sitten sitä, että tulee vaikeampia kenttiä tai miten tämän kenttäkartta menee. Kaikkia takakannen pelottelemia 50 kenttää ei kuitenkaan onneksi tarvinnut pelata. Osa kohtaamistani kentistä oli kyllä niin jumalattoman vaikeita ja ärsyttäviä, että olisin varmaan niihin käytetyssä ajassa pelannut 50 helpompaa kenttää. Osassa kentistä on todella paljon ruuveja, joita ei voi tuhota. Pallo kimpoaa niistä ja sitten laatat on tietty niiden takana piilossa. Pallo jää näissä helposti kimpoilemaan seinien ja ruuvin väliin nopeuden noustessa koko ajan. Sitten kun pallo viimein pääsee vapaaksi, lentää se rotkoon kuin salamaniskusta. Suurimmaksi osaksi kentät oli ihan ok, mutta muutama tällainen kenttä pilasi kyllä itseltäni täysin kaikki vähänkään positiiviset fiilikset. Toiseksi viimeistä kenttää pelkästään katselin varmaan yli kaksi tuntia. Teki mieli jo lopettaa, mutta toisaalta olin jo aiemmin kokenut sellaisia raivostuttavia kenttiä, joita en halunnut enää koskaan elämässäni kokea.

Pelin toiseksi viimeinen kenttä. Tämä kenttä on niin ärsyttävä, että revin kaikki hiukset päästäni sen parin tunnin aikana, joka itseltäni tähän kenttään kului. Pallo jäi jatkuvasti jumittelemaan ruuvien ja katon/seinän väliin kerryttämään nopeutta. Lopulta tämä meni tuurilla niin, että jäi vielä yksi lisäelämä.

Viimeinen kenttä tuntuikin tuon toiseksi viimeisen kentän jälkeen lähinnä muodollisuudelta. Oliko joku hieno loppubossi? Annettiinko Mad Machinelle turpaan niin, että soi? Noh... Ilmeisesti Mad Machine oli vaan purkkapallokone, joka ei tee oikeasti mitään. Sen yläpuolella oli muutama laatta, joista yhden takana on kolikko, joka sitten putoaa purkkapallokoneeseen ja kaikki pallot tulevat ulos. Hienoa. Peli kehottaa kokeilemaan toista reittiä vielä. Enpä taida kokeilla.

Mad Machine on surmattu. En aio kokeilla toista reittiä.

Woody Pop ei lähtökohtaisestikaan aiheuttanut kauheasti riemunkiljahduksia ja loppua kohden peli myrkytti mielen todella ärsyttävästi suunnitelluilla tasoillaan. En pitänyt kokemuksesta lainkaan ja haluaisin laittaa Woody Popin sinne, minne Woody Pop kuuluu, eli takkaan. Näistä puheista kiinnostuneet voivat ostaa itselleen avaamattoman Woody Popin vajaalla tonnilla.

1/5