Vampire: Master of Darkness

Peli #29: Vampire: Master of Darkness

Kehittäjä: SIMS

Julkaisuvuosi: 1992 JAP, 1993 EU ja USA

Peli on julkaistu myös Master Systemille.

Tapahtuipa sata vuotta sitten (1892) niin, että täysi kuu tuo mukanaan erikoisia tapahtumia. Lontoossa tapahtuu aina täyden kuun aikaan erikoisia murhia. Psykologi tri. Sosiaalinen (Dr. Social) on kiinnostunut okkultismista ja eräänä iltana Ouija-laudalla leikkiessään hän saa hengiltä hälyttävän viestin. Murhien taustalla on itse vampyyri Dracula ja pahuuksia tapahtuu Thames -joen rannalla. Jos Sosiaalinen haluaa pysäyttää kuukausittaiset murhat, tulee hänen päihittää Dracula. Tästä innostuneena Sosiaalinen lähteekin yölliselle kävelylle Thamesin rantaan ja puukottaa siellä ensimmäisen vastaantulevan ihmisen ja sitten onkin vähän myöhäistä enää perääntyä.

Kyseessä on kauhuteemainen tasoloikkapeli, jossa tarkoituksena on surmata pimeyden ruhtinas Dracula. Kuulostaako jotenkin etäisesti tutulta? Tyyliltä ja teemoiltaan ei jää kyllä epäselväksi, etteikö pelin tekijät olisi pelailleet Konamin Castlevanioita aiemmin. Konami nyt ei tietenkään Draculaa keksinyt, eikä Castlevania maailman ainoa Draculaan liittyvä pelisarja todellakaan ole, mutta Master of Darkness on kyllä tyyliltään ja kenttäsuunnittelultaan hyvin samankaltainen.

Lontoolaisia harmittaa, kun sadan vuoden sijaan Dracula palaakin joka kuukausi.

Kyseessä on siis tasoloikkapeli. Social osaa hypätä ja lyödä aseella. Ihan kuin Belmontit Castlevanioissa. Social voi käyttää myös erikoisaseita, kun painetaan ylös ja ykköstä - ihan kuin Belmontin vampyyrinmetsästäjätkin. Castlevanioista poiketen päähenkilön pääase vaihtuu aina sen mukaan, mitä kentästä tulee kerättyä. Social osaa myös kävellä kyykyssä ja hypätä portaissa ollessan. Nämä ovat molemmat sellaisia seikkoja, jotka huutavat poissaolollaan NESin Castlevanioissa ja tämän pelin tekijät ottivat tästä sitten kopin! Social ei myöskään merkittävästi lennä taaksepäin jokaisesta iskusta, joten tässä pelissä ei olla ihan niin avuttomia kuin NESin Castlevanioissa.

Graafisesti tämä on ihan hienon näköinen, eikä musiikeissa ja äänissäkään ole valittamista. Kuitenkin kun tässä on alkuun päästy, niin pakko tätä on vähän kuitenkin Castlevanioihin verrata ja musiikkipuolella ei päästä kyllä lähellekään niitä. Bossit ei ole myöskään läheskään niin näyttäviä kuin Castlevanioissa, eikä kentissä ole ihan yhtä karmivaa tunnelmaa kuin Castlevania 3:ssa, vaikka ollaankin muun muassa peljättävässä vahakabinetissa ja hautausmaalla.

1800-luvun lopun Lontoo on sykkivä urbaani metropoli.

Master of Darkness on aika helppo. Parina päivänä tätä oikeastaan enemmän pelailin ja kertaakaan pelailut eivät keskeytyneet täyden game overin, vaan muiden tekijöiden, kuten junamatkan päättymisen takia. Kentät, tai "roundit" kuten peli niitä sanoo jakautuu yleensä kolmeen alakenttään, joista kolmannen lopussa on bossi. Kuolemasta päätyy tällaisen alakentän alkuun ja game overista roudin alkuun. Elämiä on alussa muutama ja niitä löytyy pelin edetessä aika runsaasti. Continuejakin on muutamia. Tällä läpipeluukerralla ei mennyt yhtään continuea. Kentät on myös aika lyhyitä, eikä niissä ole minkäänlaisia checkpointeja. Mitään satunnaisuutta pelissä ei bossien ammuksia lukuunottamatta taida olla myöskään. Tämä satunnaisuuden puute on hyvä, koska yksi todella ärsyttävä asia tähän peliin on päätetty tehdä. Nimittäin peli tykkää kyllä aika halpamaisesti yrittää pakottaa pelaajalle pelin paskinta asetta, eli puukkoa vähän joka välissä ja mieluusti aina ennen bosseja. Yhden ainutta bossia en voittanut heikolla ja lyhyen kantaman puukolla. Kirjaimellisesti pelin viimeinen droppi ennen loppubossia sisältää myös tämän kirotun nysäaseen, jolla ei tee mitään. Oikeastaan, kun on saanut itselleen kävelykepin ja pommit, niin näistä oikeastaan kannattaa pitää kiinni ihan viimeiseen kenttään asti. Viimeisessä kentässä pommien tilalle tulee parempi heittoase. Sinänsä kyllä vähän mälsää, että pelin parhaan pääaseen, eli tuon kävelykepin saa ekan kerran kirjaimellisesti pelin ensimmäisestä dropista Thamesin rannalla. Bossit on myös varsin helppoja, kunhan vaan ei ole sitä puukkoa. Ne tekevät aika vähän damagea osumista ja ovat suureksi osaksi aika helposti väistettävissä. Lopussa joutuu vetämään kaksi bossia putkeen samoilla energioilla, joka koitui kerran kuolemaksi.

Taikuriäijä ei pärjännyt kävelykepilleni.

Vampire: Master of Darkness ON hyvä peli. Tämä peli vaan jää aika pahasti esikuviensa varjoon. Master of Darkness on vaikeustasonsa puolesta paljon helpommin lähestyttävä peli kuin NESin Castlevaniat, eikä tätä tarvinnut ajoittain samalla tavalla hampaat irvessä kiroillen opetella kuin Castlevanioita 1 ja 3, mutta samalla tästä kuitenkin myös puuttuu kaikki se, mikä noista kyseisistä peleistä tekee niin legendaarisia, eikä Draculan kellistäminen tässä tuo lähellekään samalaista onnistumisen tunnetta.

Violettiasuinen Dracula sukeltaa pää edellä helvettiin.

Jos ei otsikkoa oteta huomioon, niin mainitsin tässä arviossa ennen tätä kappaletta Master of Darknessin nimeltä neljästi ja Castlevanian vain kolmesti, joten minua on aivan turha syyttää siitä, että olisin puhunut vain Castlevanioista tässä arviossa!!

Mutta tosiaan, hyvä peli, ja tähän mennessä koettujen Game Gearin pelien kärkikastiin menee kyllä kirkkaasti. 4,5/5