Frank Thomas Big Hurt Baseball

Peli #23: Frank Thomas Big Hurt Baseball

Kehittäjä: Realtime Associates

Julkaisuvuosi: 1995 USA

Peli on julkaistu Game Gearin lisäksi vaikka mille alustoille, paitsi ei Master Systemille.

Crystal Warriorsin jälkeen uutta peliä arpoessa käytiin jo peljättävän lähellä jenkkifutista. Satunnaislukugeneraattorista tuli 150 ja Madden 95 olisi ollut numero 148. Riemuitsin vähän siitä, ettei ainakaan Maddeniin osunut. Osuma oli kuitenkin joku vain Japanissa julkaistu peli, joten ei muuta kuin uutta arvontaa. Ilme vakavoitui välittömästi, kun arvontakoneen valinta osui peliin nimeltä Thomaksen Frankin Iso Kipu -pesäpallo. Voi juku.

Kuka on Frank Thomas? No Frank Thomas on ilmeisesti aikoinaan ollut ihan perkeleen kova ukko lyömään baseballissa. Big Hurt sen sijaan on Frank Thomasin rekisteröimä tavaramerkki, joka on myös hänen lempinimensä. Nykyään Big Hurt Enterprises auttaa vissiin urheilijoita käärimään isoja rahoja. Frank Thomas oli vissiin aikoinaan elävä esimerkki siitä, että baseballissa voi menestyä hyvin, vaikka olisi kaikilla muilla osa-alueilla vähän huono, mutta lyö kovaa. Tämä ajatus näkyy kyllä myös tässä pelissä.

Elikkäs kuten nimestä voi päätellä, niin baseballista on tässä pelissä kyse. Baseballihan on luonnollisesti Amerikan Yhdysvaltojen kansallisurheilulaji, jota ilman meidän omaa isänmaallista kansallisurheilulajiamme ei todennäköisesti olisi olemassakaan. Baseball eroaa pesäpallosta oleellisin osin kentän muodon, syöttäjän paikan ja vuoroparien lukumäärän osalta. Baseballia pelataan timantin muotoisella kentällä, syöttö heitetään kauempaa lyöjän edestä ja vuoropareja pelataan yhdeksän. Jumalauta yhdeksän... Toinen joukkue on sisällä eli lyömässä, jolloin voi tehdä pelin voittoon tarvittavia juoksuja ja toinen on ulkona syöttämässä ja polttamassa juoksua yrittäviä pelaajia. Kolmesta palosta vaihtuu vuoro. Palaa voi eri tavoin. Pelaaja palaa, kun pallo saapuu ennen häntä ykköspesälle, ulkokenttäpelaaja koskee pelaajaan pallolla, pelaaja lyö huti kolmesta syötöstä, tai kenttäpelaaja ottaa pelaajan lyönnin kiinni suoraan ilmasta. Jos syöttäjä taas tekee neljä laitonta syöttöä, pääsee kaikki kentällä olevat juoksijat siirtymään yhden pesän eteenpäin. Laittomia lyöntejä, jotka menevät sivurajojen ulkopuolelle saa tehdä loputtomasti. Rajojen sisällä katsomoon menevät lyönnit sen sijaan lasketaan home runeiksi, jolloin kaikki lyövän joukkueen kentällä olevat pelaajat pääsevät haastamatta kotipesään ja joukkue saa yhtä monta juoksua.

Näin niitä juoksuja tehdään.

About tähän kohtaan kun heittää, niin vastustaja lyö joko laittomia tai paskoja roikkuja suoraan räpylään

No niin tässä oli tavoite samanlainen itsellä kuin Madden 96:ssa, eli kausi loppuun sijoituksesta piittaamatta. Tässä vähän säikähdin aluksi, kun oletuksena kauden pituus oli 164 peliä. En tiedä kuka hullu tuollaiseen alkaisi. Onneksi valikosta löytyi myös maltillinen 13 peliä. Valitsin sen. Joukkuetta valitessa ei ollut valittavana Arizonaa, joten päädyin valitsemaan alkoholismihoidoistaan tunnetuksi tulleen Minnesotan joukkueen. Kaksi ensimmäistä ottelua otin turpaan suvereenisti saamatta yhtään juoksua. Kaikki lyöntini olivat joko hirveitä löysiä roikkuja, jotka menivät suoraan vastustajan räpylään, tai sitten niin lyhyitä tökkäyksiä, ettei omalla pelaajalla ollut mitään mahdollisuuksia päästä edes ykköspesälle.

Seuraavan päivän lounastauolla sitten kokeilin harjoitella lyöntiä erillisessä harjoitusmoodissa ja pian alkoikin löytyä tatsia, jolla sain pallon lyötyä katsomoon neljä kertaa peräkkäin. Minulla ei ole oikein hajua, että miten lyönti tässä varsinaisesti toimii, mutta vaikutti hyvältä strategialta pallon ollessa suht lähellä näpäyttää samaan aikaan lyöjän puolelle yläviistoon ja ykköstä. Tällä tavalla pallo edelleen 70 % ajasta menee joko laittomaksi tai suoraan vastustajan räpylään, mutta aika hyvällä prosentilla onnistui myös kunnarien lyöminen katsomoon. Tämän jälkeen en hävinnytkään enää kuin yhden satunnaisen pelin. Kakkosnapista voisi tehdä myös näpylyöntejä, mutta ne olivat kyllä ihan täyttä turhuutta, mikäli tarkoituksena oli tehdä juoksuja.

Ulkokentällä pelatessa pelaajan tehtävä on tähdätä syöttö ja valita syötön tyyppi. On kurvipalloa, ruuvipalloa, rystyspalloa, jotain ihme vaihtopalloa ja sitten ihan perus nopea laakapallo. Totesin parhaaksi strategiaksi heittää vain nopeita laakapalloja aina sallitun syöttöneliön lyöjän puoleiseen alanurkkaan. Tähän heittäessä vastustaja vain aniharvoin sai lyötyä kunnareita ja lyönnit tulivat useimmiten suoraan omien pelaajieni räpylään, tai sitten juoksija oli muuten vaan helppo polttaa ykköspesälle.

Lopputurnauksen turnauskaavio. Milestäni yksi peli per porras olisi ollut tarpeeksi...

Baseball ei ole suosikkilajejani, eikä meidän oma pesäpallokaan sen puoleen. Siinä missä Maddenia varten oli ihan mielenkiintoista vähän perehtyä amerikkalaiseen jalkapalloon (oli pakko, että peliä pystyi käytännössä edes pelaamaan), oli Frank Thomas Big Hurt Baseballin pelaaminen vaan todella tylsää. Tässä tuli todella nopeasti selväksi se, ettei ilman satumaista tuuria kukaan tule saamaan juoksuja ilman kunnareiden tekemistä. Niitä onneksi itse sain lyötyä edellä kuvattuja strategioita käyttäen useammin kuin vastustaja. Jos sain turvalliselta tuntuvan kaulan juoksuissa revittyä jo pelin alkupäässä, saatoin alkaa käyttämään omilla lyöntivuoroillani vaan näpyjä saadakseni vuoron mahdollisimman nopeasti vastustajalle, jotta matsit loppuisivat. Kun 13 peliä pitkä kausi oli saatu päätökseen, niin alkoi tietty vielä lopputurnaus. Turnauskaavio näytti yksinerktaiselta - kolme matsia ja täts it. Väärin väärin väärin. Turnauksen ensimmäinen porras pelattiin periaatteella paras viidestä, eli piti voittaa vähintään kolme kertaa. Toiseen portaaseen ei enää edes paras viidestä riittänyt, vaan siirryttiin formaattiin paras seitsemästä, jolloin piti voittaa vähintään neljä matsia. Finaali pelattiin samalla periaatteella. Huvittavasti siis varsinainen kausi oli tässä nyt 13 peliä ja lopputurnaus vähintään 11 peliä ja enimmillään 19 peliä. Ihan hyvä suhde siis. Noh, ehkä tässä oli ajateltu, että kausi on se 164 peliä.

Hoidoistaan tunnettu Minnesota on voittaja!

Huh huh tämä oli kyllä todella tylsä peli. Olisin kaivannut kyllä paljon enemmän vaihtelua tähän. Joskus hyvin harvoin sai juoksuja tehtyä ilman kunnareita, mutta silloin aina tuntui, ettei se ollut kyllä omasta pelaamisesta, vaan ihan tuurista kiinni. Ulkokentällä sai strategioitua sen verran, että juoksijoiden päästyä pesille ja oman pelaajan ollessa kaukana ulkokentällä pallon kanssa, niin saattoi jäädä sinne hetkeksi munimaan pallon kanssa. Joskus lyövä joukkue sitten saattoi mennä lankaan ja lähteä pesän suojasta kohti seuraavaa pesää, jolloin tämän pelaajan saikin aika helposti poltettua. Välillä joutui kyllä heittelemään palloa kahden pesän välillä koomisenkin kauan juoksijan aina vaihtessa suuntaa. Pelit meni siis aikalailla samaa rataa aina alusta loppuun. Grafiikat on ihan ok, vaikka välillä olikin vaikea nähdä, että pallo kävi maassa ennen koppia, jolloin peli ei keskeydykään välittömästi. Ääniefektejä on ite pelissä niukasti. Välillä vaan tulee ärsyttävän kovaäänisesti se kaikenlaisista yhteksistä tuttu titidittidii -jingle, joka saa välillä pasmat sekaisin, kun se saattaa alkaa kesken syötönkin, kun pitäisi keskittyä ajoittamaan lyöntiä.

Huono peli. En pitänyt lainkaan. Toivottavasti tämä ei ollut Game Gearin paras baseball, koska näitähän vielä kyllä listalla riittää... Plussaa siitä, ettei salasanat olleet ihan yhtä ärsyttävän pitkiä kuin Madden 96:ssa. 1/5

 räpylään.