Spider-Man: Return of the Sinister Six

Peli #15: Spider-Man: Return of the Sinister Six

Kehittäjä: Bits Studios

Julkaisuvuosi: 1993

Peli on julkaistu Game Gearin lisäksi Master Systemille ja NESille.

Hämähäkkimieslisenssiin perustuva tasoloikkapeli.

Pelin juoni on, että Tohtori Mustekala on pirun kyllästynyt Hämähäkkimieheen ja päättää nyt oikein rikollisen uransa kruununjalokiveksi toteuttaa katalan suunnitelman maailman valoittamiseksi. Juoni kuuluu niin, että tapetaan Hämähäkkimies. Mustekala saa mukaan pelin nimen mukaisesti viisi muuta inhoittavaa rikollista, Electron, Sandmanin, Mysterion, Vulturen ja Hobgoblinin. Näitä keskenään eripuraisia roistoja yhdistää kiihkeä inho Hämähäkkimiestä kohtaan. Hyvä juoni. Mitähän rikolliset olisivat siinä tapauksessa tehneet, jos Hämähäkkimies olisikin vaan päättänyt olla lankeamatta heidän ansaansa ja jäänyt vaikka kotiin juomaan olutta ja pelaamaan Gamea Gearilla?

Peli on jännän näköinen. Hämähäkkimies näyttää lyhyenlännältä keskivartalolihavalta hölkkääjältä. Musiikit on ihan ok, mutta käyvät aika nopeasti kyllä vanhoiksi, koska vaihtelua ei ole kovinkaan paljoa.

Kaikessa se Spider-Man viitsiikin kiipeillä.

Kyseessä on toimintatasoloikka. Ykkösestä hyppää ja kakkosesta lyö. Tämä on sama kuin jos NESillä hyppäisi B:stä ja löisi A:sta. Tämä peli taitaa olla pitkälti sama kuin NESillä, mutta nopean vilkuilun perusteella ehkä hieman helpompi. Tässä on kaksi continuea, eli kuolla taitaa saada kerran enemmän kuin NESillä ja lisäksi bosseilla ei ole mitään eri formeja. Pelissä on siis ideana päästä kentän loppuun vihollisia ja ansoja väistellen. Hämähäkkimies osaa tosiaan lyödä ykkösestä ja kaksi kertaa ykköstä painamalla Hämis tekee paikallaan hyppypotkun. Painamalla ykköstä ja kakkosta pohjassa hypyn aikana Håmis ampuu seitin, jolla voi heilauttaa itsensä paikasta toiseen. Tämän seitin käyttö on oli ehkä pakollista yhdessä kohdassa peliä. Hämis voi kerätä kentästä myös pullon, joka sisältää seittinestettä. Tällöin ruudulle ilmestyy energiamittarin alle W merkitsemään sitä että nyt on webbiä. Yksi pullo antaa kymmenen seittiammusta. Seittiä ammutaan ykkösestä. Aiemmin kuvatun hyppypotkun ainoa idea taitaa olla, että voi halutessaan käyttää sellaistakin iskua, joka ei kuluta seittejä. Mene ja tiedä. Mitään muuta käyttöä minä en sille ainakaan keksinyt. Kontrollit ovat todella kankeat. Hämiksen hypyt ovat kamalan korkeita. Hämis voi juoksusta hypätä aika pitkälle myös sivulle. Paikaltaan tehdystä hypystä Hämistä voi ohjata naaman suuntaan vähän. Ilmassa ei voi kääntyä ja ylipäätään maassakin tuntuu, että kääntyä voi vain hädintuskin. Ei ihan välity kuva superakrobaattisesta seittiliaaniukosta.

Ensimmäisen maailman boss, Electro, oli yllättäen koko pelin vaikein. Se lähtee tuosta lentelemään ja ampuu salamoita. Tykkää myös hengailla paljon lattian ja seinän sisässä.

Pelin nimi ehkä jo paljastaakin, että pelissä on kuusi bossia. Ensimmäisessä maailmassa on kaksi kenttää, jonka jälkeen tulee bossi. Siitä eteenpäin onkin enää joka maailmassa yksi kenttä ja yksi bossikenttä. Kentät ei ole ihan kauhean monimutkaisia sokkeloita, mutta jonkun verran niissä on kuitenkin opettelemista. Lähinnä kriittistä opeteltavaa on vihollisten sijainnit. Pistoolilla ampuvat viholliset etenkin ovat aika pahoja. Ne voivat ampua jo paljon ennen kuin näkyvät ruudulla ja niiden kuviot tuntuvat olevan myös täysin satunnaisia. Välillä ne ampuvat kerran ja pitävät sitten pitkänkin tauon, välillä taas saattavat ampua putkeen vaikka viisi laukausta nopeasti. Hämis pystyy väistämään luodit olemalla kyykyssä, mutta kyykystä tapahtuva lyönti tai seitin ampuminen saa Hämiksen nostamaan päätään juuri sen kriittisen pikselin verran, että luodit osuvat.

Kolmea ensimmäistä maailmaa jouduin yrittämään aika monesti. Etenkin ensimmäisen maailman bossi oli hieman ärsyttävä. Se lentää ympäriinsä ja ampuu pelaajaa salamoilla. Aika ison osan ajasta se tykkää myös hengailla esimerkiksi lattian tai seinän sisällä. Electro pystyy luonnollisesti ampumaan pelaajaa salamalla tuoltakin, mutta pelaajan seittiammus ei läpäise seinää. Tuossa Hämis muuttuu myös täysin avuttomaksi siinä vaiheessa, jos seittiammukset pääsevät loppumaan, vaikka niitä bossihuoneesta yhden pullon voikin saada. Toisen ja kolmannen maailman bossit oli käytännössä sama tyyppi eri kuorissa. Bossi teleporttaa jonnekin ja sitten sitä pitää lyödä nyrkillä. Kauempana ollessan ne ampuvat joko hiekkajuttuja tai jotain frisbeitä. Lähempänä ne taas lyövät nyrkillä. Noissa bosseissa ongelmaksi muodostui ajoitus ja etäisyys. Bossit yltävät lyönneillään hieman kauemmas kuin Hämis. Jos pelaaja kyykistyy liian kauas, ei Hämiksen nyrkki osu bossiin, mutta bossi kyllä yltää hyvin Hämikseen. Tässä pelissä ei myöskään ole lainkaan osuman jälkeistä hetken kuolemattomuutta, joten bossi (tai oikeastaan mikä tahansa vihollinen) voi tyhjentää Hämiksen energiapalkin todella vauhdilla nopeilla lyönneillä. Energiat eivät myöskään palaudu kenttien välillä. Energiaa saa vähän lisää surmaamalla vihollisia, mutta vähän nihkeältä sekin usein tuntui, kun tuntui olevan niin tuurista kiinni pistoolivihollistenkin kanssa.

Toisen maailman pomo, Sandman, osasi olla varsin rasittava tapaus myös välillä.

Tämä ei ole Virtual Boyn Spider-Man, vaan piemä kenttä pimeänäkölaitteen läpi.

Kolmannen bossin jälkeen peli helpottuikin äkisti kummasti. Viholliset muuttuivat helpommiksi ja kentät olivat oikeastaan ihan pelkkää juoksua vasemmalta oikealle. Bossitkin muuttuivat jotenkin todella paljon vaisummiksi lyöntiensä puolesta. Toiseksi viimeinen Hobgoblin yritti olla hieman samanlainen kuin ekana ollut Electro, mutta salamoiden sijaan se yritti osua Hämikseen jollain raaoilla pizzapohjilla tai jotain, eikä ollut kyllä läheskään niin paha. Viimeisenä koko kamalan juonen pääpahis, Tohtori Mustekala taas tykkäsi hypätä Hämiksen yläpuolella olevalle tasolle, josta sen jalat pystyi kuitenkin selvästi näkemään ja yritti sieltä osua Hämikseen todella hitaalla jollain ihme imurin putkella. Sitten Mustekala hyppäsi alas saamaan nyrkistä. On siinä meillä superrikollinen. Peli meni vähän jopa yllättäen läpi. Kolmannen bossin jälkeen kaikki loput kentät meni läpi ensimmäisellä yrittämällä kuolematta kertaakaan. Pelin loppukuvaakaan en ehtinyt taltioimaan, koska peli meni läpi WC-istuimella, eikä ollut kamerapuhelin mukana. Pelin loppu siis kirjaimellisesti yllätti minut housut nilkoissa. 

Minulle Hämähäkkimies ei ole niin kamalan tuttu hahmo, enkä muutenkaan kamalasti välitä supersankarihahmoista. Kauheasti ei siis ollut tarttumapintaa tähän peliin tai sen hahmoihin. Tohtori Mustekalan ja Hobgoblinin eli Menninkäisen tiesin näistä hahmoista Hämähäkkimiehen lisäksi ennakkoon. Peli oli siinä määrin tuttu, että muistan AVGN:n käsitelleen tämän pelin NES-versiota Spider-Man -jaksossaan. AVGN:ltä peli sai murska-arvion. Peli ei kyllä ollut mielestäni ihan niin huono, mutta ei tämä kyllä missään nimessä mikään kovin hyväkään peli ollut. Kaikesta tulee vähän sellainen fiilis, että peli olisi rutistettu jossain kahdessa päivässä kasaan. Alkupuolella peliä on enemmän mätää lihaa osteoporoosin haurastuttamien luiden ympärillä, mutta kolmannen bossin jälkeen tuntui vähän yritys lopahtaneen ja oli lätkäisty vaan jotain kentiksi kutsuttavaa pelikasetille. Voi olla, että maailmassa on jotain vähän tätä parempiakin Spider-Man -pelejä. 

2/5