Desert Strike: Return to the Gulf

 Peli #16: Desert Strike: Return to the Gulf

Kehittäjä: Tiertex

Julkaisuvuosi: 1994

Peli on julkaistu Game Gearin lisäksi Master Systemille ja lukuisille muillekin alustoille.

Kyseessä on Electronic Artsin Strike -helikopteripelisarjan ensimmäinen osa. Game Gear -portauksen kehittäjänä oli brittiläinen Tiertex. Tämän projektin aikana olen jo yhden Tiertexin tekemän pelin pelannut. Kyseessä oli Indiana Jones and the Last Crusade, joka oli suoraan sanottuna ihan täyttä roskaa. Tämä oli onneksi ihan eri maata.

Terroristikenraali Kilbaba on valloittanut joukkoineen rauhaarakastavan emiraatin Persianlahdella. Kilbaban tavoitteena on aloittaa kolmas maailmansota ydinaseita käyttäen jonkun takia. Pelaaja omaksuu Yhdysvaltain taisteluhelikopterilentäjän roolin ja tehtävänä on pysäyttää Kilbaba ja pelastaa maailma.

Vihollisten kimppun kannattaa yleensä pyrkiä hivuttautumaan hitaasti niin, etteivät viholliset tajua tulevansa tapetuiksi. Rehellisessä taistelussa kasvotusten viholliset pudottavat pelaajan helikopterin todella helposti.

Itse en ollut Desert Strikea aiemmin millään alustalla pelannut, enkä oikein muitakaan tämän pelisarjan pelejä lukuun ottamatta Pleikkarin Nuclear Strikea, joka vaikutti lapsena todella mielenkiintoiselta, mutta myöhemmin kokeillessa ei oikein vakuuttanut. Hatarien muistikuvien varassa sanoisin, ettei meininki ollut siinä juurikaan erilaista kuin tässä Desert Strikessa, vaikka miljöö olikin siinä hieman erilainen.

Karttaruutua kytätään paljon. Näkyviin saa aina yhden asian kerrallaan, oli kyseessä sitten ammuslaatikot, polttoainetynnyrit, vangit, tietyntyyppiset viholliset tai tehtäviin liittyvät kohteet.

Pelin perusidea on, että katsotaan kartasta kohteita, lennetään kohteisiin ja joko räjäytetään kohteet tai pelastetaan vinssillä ihmisiä. Lentokorkeudesta ei tarvitse huolehtia. Pelissä on kolmen laisia ammuksia. Konekivääri on heikoin ja sitä käytetään pitämällä kakkosnappia pohjassa. Toiseksi paras ammus on suoraan eteenpäin lentävä Hydra -ohjus, joita ammutaan painamalla kakkosnäppäintä kerran. Paras ase on kohteeseen hakeutuva Hellfire -ohjus, joita ammutaan painamalla ykköstä. Ammuksia ja polttoainetta on rajallisesti ja niitä saa palautettua pomimalla kussakin kentässä rajoitetusti saatavilla olevia ammuslaatikoita tai polttoainetynnyreitä. Mikäli taas helikopterin panssari alkaa käydä heikoksi, niin energiaa saa poimimalla maastosta omia hukkaan joutuneita sotilaita ja viemällä niitä laskeutumispaikoille.

En ole varma tämän öljyntorjuntakeinon toimivuudesta oikeassa elämässä...

Viheliäiset siviilit ovat juosseet sotaa pakoon pommisuojiin. Viimeisessä kentässä pelaajan tehtävänä on räjäyttää nämä pommisuojat paskaksi, että voidaan väkisin pelastaa niihin suojautuneet siviilit. Jaloa!

Pelissä on neljä kenttää, tai "kampanjaa" niin kuin niitä tässä kutsutaan. Jokaisen kentän jälkeen saa salasanan, joten yhteen putkeen ei tätä tarvitse pelata. Se on ihan hyvä, koska vaikka tämä onkin aika lyhyt ja oikeastaan aika helppo, kun pääse jyvälle jutuista, niin joidenkin kenttien suorittamiseen saa kyllä kulumaan aikaa. Paria kenttää jouduin useampaan otteeseen aloittamaan alusta, kun jokin tehtävä meni sellaiseen kondikseen, ettei kampanjaa voinut enää päästä läpi. Joissakin tehtävissä on tarkoitus, että seuraavien tehtäväkohteiden sijainnit selviää vasta, kun pelaaja suorittaa jonkun aiemman tehtävän. Tämä ei kuitenkaan suureksi osaksi merkkaa mitään, koska ihan koko pelin viimeistä kohdetta lukuun ottamatta kaikki tehtäväkohteet taitaa olla kaikesta huolimatta kartalla jo kentän alusta alkaen, joten kun on edellisellä kerralla saanut painettua mieleen niiden sijainnit, niin tehtäviä onkin helppo tehdä missä järjestyksessä huvittaa.

Näille laskeutumisalueille laskeutuminen on aluksi ihan liian vaikeaa. Ensimmäisellä kerralla onnistuin kuluttamaan kaiken polttoaineeni laskeutumisyrityksiin, kun en vain löytänyt oikeaa kohtaa helikopterille. 

Desert Strike on mielestäni ihan kelpo peli Game Gearille. Ihan kivan näköinen, mutta varsin ankean kuuloinen peli tämä toki on. Menujen ja välipätkien lisäksi musiikkia ei ole lainkaan ja ääniefektejäkin on lähinnä erilaiset ammukset ja räjähdykset. Mikään kummoinen audiopläjäys tämä ei siis ollut. Sinänsä itse pelaaminenkin oli välillä vähän pitkästyttävää, kun lähinnä tässä minkä tahansa vihollisen kimppuun joutui hiipimään hitaasti jostain selän takaa ja toivomaan, ettei se tajua alkaa tulittaa takaisin. Peli piti kuitenkin hyvin otteessaan sen lyhyen aikaa mitä se kesti ja olisi tätä voinut helposti pari kenttää enemmänkin ehkä pelata. 4/5.